Tervehdys kaikki yrittämisestä kiinnostuneet! Moni pohtii yrityksen perustamista hyvän idean tultua mieleen tai kokiessaan vain yksinkertaisesti olevan luonteeltaan luonnostaan yrittäjä. Matka yrittäjäksi on usein kantapään kautta oppimista, onnistumista ja erehtymistä. Näillä kolmella vinkillä alun pitäisi kuitenkin sujua soljuvammin tai voit ainakin testata, kuinka valmis olet yrityksen perustamiseen!

1. Ensimmäinen ja ehkä tärkein askel on oma into ja halu

Hyvä yrittäjä on motivoitunut ja innostunut. Ilman intoa ja omaa halua tuskin päästään pitkälle. Yrittäjyys vaatii myös henkilöltä tiettyjä ominaisuuksia kuten ahkeruutta, ammattitaitoa ja epävarmuudensietokykyä.

2. Ideasta toimivaksi yritykseksi

Hyvä yritysidea on tietysti tärkeä. Kilpailu on nykypäivänä kovaa ja voidaan melkein jokaisella alalla puhua ylitarjonnasta, joten joukosta erottuminen ja kilpailijoita parempana oleminen ei ole helpoin tehtävä, mutta se on yksi askel menestykseen. Yritysidea pitää osata valjastaa tuottavaksi ja toimivaksi liikeideaksi. Liiketoimintasuunnittelussa voi olla hyvä turvautua ulkopuoliseen apuun, jos yrittämisestä ei ole kokemusta, mutta hyvä idea on mielessä. Esimerkiksi Uraklubilla tarjoamme edullisia verkkokurssejakin aiheeseen liittyen.

3. Käytännön asiat kuntoon

Yrityksen perustamiseen liittyy paljon virastoasioita. Pitää päättää mm. yritysmuoto, hoitaa vakuutukset ja kirjanpitoasiat, tehdä ilmoitus yritysrekisteriin. Jos yritystoiminta on luvanvaraista (esim. taksit) pitää lupa hakea ja saada. Lisäksi mahdollisten starttirahojen ja muiden avustusten saamiseen kannattaa perehtyä. Ja tietysti pitää hankkia kotisivut, mahdollinen liiketila ja keksiä nimi!

Hyvää kevään alkua ja tsemppiä yrittäjyyden alkuun kaikille siitä haaveileville!